Vapaaehtoisen Meripelastuksen historiaa Porvoossa

Saaristossa on kautta aikojen pelastettu merihätään joutuneita ihmisiä ja aluksia. Myös organisoidulla vapaaehtoisella meripelastustoiminnalla on pitkät perinteet Suomessa. Ensimmäinen vapaaehtoinen meripelastusasema perustettiin Suursaareen vuonna 1857. Maamme valtakunnallinen vapaaehtoisen meripelastustoiminnan alkuunpanija oli 1880-luvulla perustettu Suomen yhdistys merihädästä pelastamiseksi. Suomen Meripelastusseura perustettiin 1897 kehittämään vapaaehtoisten meripelastusyhdistysten toimintaa. Toiminnan perustana ja kantavana ajatuksena on alusta asti ollut omaa aineellista etua tavoittelematon ja inhimilliset näkökohdat huomioon ottava asenne.

Suomen Meripelastusseuran toiminta käynnistyi kiinteiden meripelastusasemien varassa. Asemat sijaitsivat tyypillisesti luotsiasemien yhteydessä ja meripelastustyötä tehtiin yhteistyössä luotsien kanssa. Jokainen luotsiasema, jolla oli kutteri, voitiin katsoa kiinteäksi pelastusasemaksi. Meripelastusseuran perustamisvuonna 1897 laadittiin luettelo niistä paikoista, joihin soudettavia tai purjehdittavia pelastusveneitä tulisi sijoittaa. Porvoon edustalla sijaitsevat Söderskär ja Glosholmen olivat näiden sijoituspaikkojen joukossa.

Ensimmäinen maailmansota 1914 - 1918 merkitsi sekä merenkulun että talouden lamaa, joka heijastui myös meripelastustyöhön. 1920-luvulle tultaessa organisoitu vapaaehtoinen meripelastustyö ei ollut saavuttanut laajamittaisia tuloksia, mutta nyt pohja vapaaehtoiselle meripelastustoiminnalle oli luotu.

 

1930-luvulla meripelastustoiminta aktivoitui

1930-luvun alkuvuosina Suomen Meripelastusseuran toiminta aktivoitui ja talous parani. Suomen Meripelastusseura esitti vetoomuksen kaikille kansalaisille saadakseen varoja vapaaehtoiseen meripelastustyöhön. Varoja saatiin rannikkokaupungeilta, liikkeiltä, yhtymiltä ja naiskerhoilta kiinteiden pelastusasemien perustamiseen. Lisäksi saatiin valtionapua. Myös ravintoloiden peliautomaatit ja keräyslippaat antoivat lisätuloja. Nyt alkoi olla rahaa teettää uusia pelastusveneitä. August Eklöfin Tolkkisten vetotelakalta alettiin tilata 10 - 12 metrisiä avomallisia asemaveneitä. Ensimmäinen vuonna 1936 valmistunut vene sai nimekseen Valsörn. Vuonna 1937 tilattiin kolme samanlaista venettä lisää. Niihin asennettiin Vaasasta hidaskäyntiset Wickström-moottorit. Myöhemmin suunniteltiin kajuutallinen ja kokonaan katettu vene. Näistä katetuista pelastusveneistä Pv Seiskari oli aktiivikäytössä vuoteen 2009 asti.

Paikkakunnan parhaista merimiehistä alettiin kouluttaa miehistöä pelastusveneisiin. Myös koulutusmateriaalin tuottaminen aloitettiin 1930-luvulla: pelastajille julkaistiin käsikirja uima- ja elvytystaidoista. Opas sisälsi varsin yksityiskohtaisia toimintaohjeita. Näihin aikoihin toiminta perustui kiinteisiin meripelastusasemiin, joita oli 1930-luvulla yhteensä 25. Yksi näistä kiinteistä meripelastusasemista sijaitsi Söderskärissä.

Porvooseen perustettiin vuonna 1934 naisten pelastusrengas. Ruotsissa alkunsa saanut naisyhdistystoiminta saapui Turun kautta Porvooseen: kenraalinrouva Helenius teki aloitteen naisyhdistyksestä meripelastustoiminnan tukemiseksi. Porvoon arvovaltaisimpien miesten, muun muassa kaupunginjohtajan ja pormestarin, rouvat Elsa Brunberg, Mili Valanne, Helena Eklöf ja Lempi Lindholm kokoontuivat valmistelemaan yhdistyksen perustamista syksyllä 1934. Yhdistys aloitti toimintansa vuoden 1935 ensimmäisenä päivänä. Sääntöjen mukaan pelastusrengas toimi Porvoon saariston ja Itä-Uudenmaan rannikon meripelastustoiminnan hyväksi hankkimalla välineitä, jotka tulivat Meripelastusseuran käyttöön. Föreningen Livbojen i Borgå r.f. - Porvoon Pelastusrengas r.y. oli edistyksellinen yhdistys: se oli kaksikielinen ja otti mukaan toimintaan sekä naisia että miehiä. Yhdistyksen aktiiveina toimivat kuitenkin naiset. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Elsa Brunberg. Perustamisvuoden lopussa oli yhdistyksessä jo 200 jäsentä. Pian meripelastusaate laajeni myös Loviisan naisten keskuuteen.

Syksyllä 1936 Porvoossa ja Helsingissä järjestettiin iso meripelastusnäytös, jossa oli näytteillä paljon veneitä ja kalustoa. Porvoolaisille esiteltiin muun muassa tuliterä Hankoon sijoitettava uusi pelastusristeilijä Outoori. Tilaisuus keräsi tuhansia katsojia ja herätti paljon huomiota koko maassa.

Syksyllä 1940 perustettiin Glosholmenin meripelastusasema Pellinkiin. Asemalle sijoitettiin vuonna 1937 Tolkkisissa rakennettu Pv Haapasaari. Sota-ajan poikkeusoloista huolimatta pelastusveneiden rakennus jatkui Tolkkisten telakalla. Vuonna 1941 Glosholmeniin sijoitettiin Tolkkisissa valmistunut uusi Pv Syväri.

Porvoon Hermanninsaaressa, Björkholmenin luotsiasemalla, oli meripelastusasema ja pelastusvene. Myös Pellingin Ednäsuddenissa oli asema sekä asemamiehiä ainakin 1950 - 60-luvulla. Aseman venevajassa säilytettiin lähtövalmiudessa kiskoilla vuonna 1937 valmistunutta Pv Kokkoluotoa. Kun hälytys tuli, lähtivät miehet apuun. Asemamiehinä toimivat ainakin Albert Gustafsson ja Holger Liljeström. Pelastustehtäviä oli pari kertaa vuodessa. Nykypellinkiläisiltä saatujen tietojen mukaan Pv Kokkoluoto osallistui vuoden 1952 olympialaisiin toimien purjehduskilpailujen turvaveneenä.

 

Veneilyn kasvukausi

1970-luvulla huviveneily vilkastui huomattavasti, mikä antoi kimmokkeen venekerhojen ja merivalvontaviranomaisten yhteistoimintaan vesillä liikkumisen turvallisuuden varmistamiseksi. Porvoolaisista venekerhoista vuonna 1968 perustettu Nesteen Venekerho osallistui yhteistoimintaan aktiivisesti ja näkyvästi alkuhetkistään lähtien. Heti kerhon liityttyä Suomen Meripelastusseuraan aloitettiin veneturvallisuuskoulutus sekä purjehduskilpailujen ja moottoriveneiden nopeuskilpailujen turvatehtäviin osallistuminen. Lisäksi Meripelastusseuran toivomuksesta perustettiin meripelastusviranomaisia avustava etsintävenelaivue, joka koostui kerhon jäsenten yksityisveneistä.

Etsintälaivue käsitti kymmenkunta venettä, joista jokaisessa oli radiopuhelin ja muutamassa jopa tutka. Yhteyttä pidettiin lähinnä Pirttisaaren ja Glosholmenin merivartioasemiin sekä Suomenlinnassa sijainneeseen johtokeskukseen. Myös harjoituksia ja koulutusta järjestettiin säännöllisesti.

Veneiden koko ja moottoriteho ei aina ollut riittävä ankariin meriolosuhteisiin. Silloin yhdistyksen aktiivien mielessä alkoi kangastella isompi, lujatekoisempi ja suuremmalla koneteholla varustettu sekä kovaan merenkäyntiin suunniteltu vene.

Neste Oy:n silloisella toimitusjohtajalla, vuorineuvos Uolevi Raadella, oli tapana kutsua joskus Nesteen henkilöstön edustajia kertomaan vapaasti mahdollisista ongelmista tai toiveista. Nesteläinen Tuomo J. Rytkölä, joka toimi Nesteen venekerhon sihteerinä ja meripelastusjaoksen puheenjohtajana, kutsuttiin tällaiseen tilaisuuteen. Hän esitti Raadelle venekerholaisten toiveen pelastusristeilijästä. Vuorineuvos Raade lunasti toivomuksen. Viimeisenä virkatoimenaan ennen eläkkeelle siirtymistä hän tilasi Saksasta aikanaan parhaan mahdollisen pelastusristeilijän Suomen Meripelastusseuran käyttöön. 23-metrinen meripelastusristeilijä valmistui vuonna 1982 ja se sijoitettiin Nesteen Sköldvikin öljysatamaan. Alus miehitettiin Neste Oy:n henkilöstöstä koostuvalla miehistöllä. Kylkiäisenä Neste otti vielä huolehtiakseen risteilijän poltto- ja voiteluainekulut ja sekä kustansi Meripelastusseuran palkkaaman konemestarin palkkakulut. Pelastusristeilijä sai nimekseen Pr Ossi Barck Nesteen varustamon ensimmäisen säiliölaivan päällikön, sittemmin Nesteen varustamon johtajan, merikapteeni Ossi Aksel Barckin mukaan. Apuvene nimettiin Ossi Barckin vaimon Huldan mukaan. Apuvene Hulda on nykyisin Merikeskus Vellamossa Kotkassa.

 

Uusi yhdistys perustetaan - toiminta kehittyy edelleen

2000-luvun alkupuolella meripelastusjaoksen kustannusten katsottiin muodostaneen niin suuren osan Nesteen Venekerhon kokonaisbudjetista, että toiminnan eriyttäminen omaksi yhdistykseksi tuntui mielekkäältä. Meripelastustoimintaa jatkamaan perustettiin vuonna 2003 SMPS Porvoon Meripelastajat – Borgå Sjöräddare ry Suomen Meripelastusseuran jäsenyhdistyksenä. Muutoksesta huolimatta toiminta Pr Ossi Barckilla jatkui entisellään. Vuonna 2004 kuitenkin luovuttiin palkatusta konemestarista, ja toiminta jatkui täysin vapaaehtoispohjalta. Neste Oil myi Pr Ossi Barckin Saksaan tuulivoimapuistojen huoltoalukseksi vuonna 2007.

Suomen Meripelastusseura luovutti keväällä 2008 Porvoon Meripelastajien käyttöön PV1-luokan pelastusveneen, Pv Helvi Harjulan. Saman vuoden heinäkuussa Porvooseen siirrettiin Porkkalasta Arun-luokan pelastusristeilijä Mac Elliot, ja Pv Helvi Harjula luovutettiin pois. Pr Mac Elliot sijoitettiin uuteen asemapaikkaansa Emäsalon Kuggeniin, josta yhdistys vuokrasi entisen lossin huoltolaiturin. Pr Mac Elliot mahdollisti toiminnan jatkamisen ja uuden miehistön kouluttamisen.

Vuonna 2011 Porvoon Meripelastajat vuokrasi meripelastusaseman perustamiseen tilat Porvoon Telakka Oy:ltä Tolkkisten Augustinrannan alueelta. Asemalle kunnostettiin talkoovoimin koulutus-, kokous- ja huoltotilat. Samalla Pr Mac Elliotin asemapaikka siirtyi Tolkkisiin.

Meripelastusseura luovutti keväällä 2012 Porvoon Meripelastajille uuden PV2-luokan pelastusveneen, joka sai kasteessa nimekseen Pv Securitas. Nopea, nykyaikainen pelastusalus tehosti yhdistyksen vapaaehtoismiehistön toimintakykyä, mikä näkyi välittömästi tehtävämäärän kasvuna. Pr Mac Elliot siirtyi syksyllä 2012 takaisin Meripelastusseuran hallintaan, ja tilalle Porvooseen sijoitettiin nopea, katettu PV3-luokan pelastusalus, PV315.

 

Lähteet:
Sadan vuoden meripelastustyö, Suomen Meripelastusseura 1897-1997 – Juhani Merilahti
Skeppsbyggaren Gösta Kyntzell, Christoffer H. Ericsson, Utgiven av Ulla Paulig, 1999
Porvoon meripelastaja Kaj Rosqvistin tekemä haastattelu: Kaj Rosqvist/Mats Gustafsson 2013
Tuomo J. Rytkölän muistiinpanot Ossi Barckin hankinnasta, 5.3.2008
Suomen Meripelastusseuran historia http://www.meripelastus.fi/fi/historia

Tekninen toteutus: W3 Group